Julkaistu 20.01.2012 (päivitetty 20.01.2012)

J. L. Runeberg on Norwegianin ensimmäinen suomalainen sankari

Suomen kansallisrunoilija, Johan Ludvig Runeberg, on Norwegianin ensimmäinen suomalainen sankari. Runebergin kuva tulee koristamaan Norwegianin vastavalmistunutta lentokonetta, joka toimitetaan Boeingin tehtailta maaliskuussa.

Asiasta tiedotettiin Matka 2012 -messuilla Helsingissä, Suomen Matkailutoimittajien Killan palkintojenjakoseremonian yhteydessä, jossa Norwegianille myönnettiin ”Vuoden haastaja” -palkinto Suomessa.

Norwegian on muuttunut lyhyessä ajassa kansallisesta lentoyhtiöstä Pohjoismaiden toiseksi suurimmaksi lentoyhtiöksi. Suomen markkinoille tulonsa jälkeen yhtiö on kuljettanut melkein miljoona matkustajaa Suomen sisäisillä ja ulkomaan reiteillään.

– Tukikohdan avaaminen Helsinkiin vuonna 2011 oli yhtiöllemme suuri ja tärkeä virstanpylväs. Positiivinen palaute asiakkailtamme on ollut suunnatonta ja olemme myös ylpeitä siitä, että Matkailutoimittajien Kilta myönsi meille vuoden haastaja -palkinnon, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Vuodesta 2002 Norwegian on maalauttanut koneidensa takasiipiin tunnettuja norjalaisia sankareita, kuten Henrik Ibsen, Roald Amundsen ja Thor Heyerdahl. Ruotsin ja Tanskan markkinoille laajentumisen myötä on yhtiön koneissa ollut myös tanskalaisia ja ruotsalaisia sankareita, Anders Celsius ja H.C. Andersen.

– Olemme iloisia voidessamme tiedottaa, että ensimmäinen suomalainen sankarimme, joka koristaa konettamme on mies, jonka kokoelma eeppisiä ja lyyrisiä runoja kuvaavat Suomen ja suomalaisten todellista luonnetta. Hän saavutti kansallisrunoilijan aseman jo elinaikanaan. Hänen nimensä on tietysti Johan Ludvig Runeberg, yksi suurimmista Suomen symboleista ja olen henkilökohtaisesti erittäin ylpeä siitä, että juuri hän on ensimmäinen suomalainen sankari Norwegianin koneessa, jatkaa Kjos.

Enemmänkin suomalaisia tunnettuja kasvoja on odotettavissa, mutta kuinka monta, sitä ei ole vielä päätetty. Valintakriteerinä on, että henkilö on historiallisesti tunnettu ja edelläkävijä omalla alallaan.


Lisätietoja:
Åsa Larsson, Communications Manager, Gsm: +46 735 22 22 42,
Email: asa.larsson@norwegian.se

Viestintätoimisto VCA


 



Viisikko-Communica Communications VCA Oy • Hietalahdenkatu 2 B 14, 00180 Helsinki • puh. (09) 680 3030 • faksi (09) 6803 0315

 

Edison